Suomen historiaa koskeva vanhin lähde on paavi Aleksanteri III:n kirje vuodelta 1171 tai 1172, jota kutsutaan nimellä Gravis admodum. Suomen esihistoriaksi mielletään tätä edeltävä aika. Kotimaamme historian sanotaankin alkaneen kristinuskon saavuttua Etelä-Suomeen. Tällöin syntyivät myös ensimmäiset kirjalliset lähteet. Suomen keskiajan lasketaan alkaneen Suomen historian myötä. Ennen 1540-lukua ei ole mahdollista saada kokonaiskuvaa maan historiallisista tapahtumista. Erilaisia lähteitä koskien Suomen historiaa tunnetaan vain parikymmentä ennen 1100-lukua – 1200-luvulta lähteitä on noin muutama sata kappaletta. Lähteiden rajallisuuden takia kyseisiä aikakausia kutsutaan Suomen varhaishistoriaksi esihistorian ja historiallisen ajan välissä. 1300-luvulle mentäessä lähteitä oli kertynyt jo noin tuhannen kappaleen verran ja 1400-luvulla lähteitä löytyi jo 4000 kappaletta. Vuonna 1540 Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa määräsi, että voutien tuli toimittaa tilinsä Ruotsiin tarkastettavaksi. Tästä määräyksestä lähtien tieto koskien historiaa muuttui yksityiskohtaisemmaksi. Suomi siirtyi todelliseen historian aikaan 1500-luvulla.

Ruotsin vallan aika

Ruotsin vallanaika Suomessa on epämääräinen aikakäsite, sillä sen alkaminen oli pitkä prosessi, johon liittyy paljon epäselvyyttä. Ajanjakson sanotaan kuitenkin alkaneen noin vuonna 1350. Suomi kuului osaksi Ruotsin valtakuntaa vuoteen 1809 asti, jolloin Suomen sota käytiin. Suomi joutui Ruotsin vallan alle tehtyjen ristiretkien myötä. Ruotsalaisten tekemän Suomen rannikon kolonisaation seurauksena sen suomalaiset asukkaat joutuivat luopumaan kalastusoikeuksistaan. Myös viljelyoikeuksista käytiin paljon kiistaa. Ruotsin kieli otti Suomessa vallan ja sitä käyttivät aatelisto ja ylempi porvaristo papit ja oppineet mukaan lukien. Suomen kieli sekä muinaisuskon- ja kulttuurin piirteet saatiin lopulta kuitenkin säilytettyä vallan aikana, vaikka ne olivat vaarassa näivettyä. Kalmarin unioni perustettiin vuonna 1397, jonka alkuaika merkitsi Suomelle rauhanaikaa. Ruotsissa tehdyt kapinaliikkeet eivät suoranaisesti vaikuttaneet Suomeen. Vuonna 1400-lopulla alkoi sota Moskovan kanssa, jolloin Viipurin linnaa alettiin piirittää. Vuonna 1523 Pohjolan unionin aika päättyi ja Kustaa Vaasasta tuli Suomen ja Ruotsin kuningas.

Venäjän aikakausi alkaa

Vuosina 1808-1809 käytiin Suomen sota Venäjän ja Ruotsin välillä. Venäjä ja Ranska olivat solmineet rauhan vuonna 1807 Tilstissä, jossa nämä kaksi maata liittoutuivat toistensa kanssa. Suomen viimeinen virallinen ruhtinas ennen vallan vaihtoa oli jo lapsena kuollut Kustaa IV Adolfin poika Kaarle Kustaa. Sodan seurauksena Suomi siirtyi Venäjän vallan alaiseksi. Venäjän keisarista tuli Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan suuriruhtinas. Keisari Aleksanteri I lupasi säilyttää Suomen uskonnon ja perustuslait ja niiden oikeudet vuonna 1809 Porvoossa pidetyissä valtiopäivien avajaisissa. Säädyt puolestaan tunnustivat keisarin Suomen suuriruhtinaaksi ja vannoivat uskollisuuden valan. Vuosina 1825-1855 Nikolai I toimi vallan kahvassa. Tämän jälkeen keisarina ja Suomen suuriruhtinaana toimi Aleksanteri II vuoteen 1881 asti. Hänen aikanaan puhalsivat vapaammat tuulet ja mm. J.V. Snellman pääsi johtavalle virkapaikalle ja hänellä oli mahdollisuus toteuttaa suomalaisuusohjelmaansa. Viimeisin henkilö vallassa vuoteen 1917 asti oli Nikolai II, jolloin Suomi vihdoin itsenäistyi.